Haudatut toiveet

Metsään mentiin jälleen. Ja jo ennen kuin ehti edes kunnolla jännätä ja toivoa. Vuoto alkoi kovana ja kipujen kera jo 10 päivää siirrosta, syy täysi mysteeri. Ikimaailmassa ei tällaista ole tapahtunut, vieläpä Lugejen aikana. Joka kerta ennen on lääkitys pitänyt edes vuodon poissa testipäivään asti ja vielä monta päivää lopettamisen jälkeenkin. Nyt ei vaan kroppa kestänyt. Olo tuntuu huijatulta, kun ei tullut edes tilaisuutta käydä prosessi loppuun asti.

Arvailuja on monia. Olisiko jotain kiinnittymisyritystä ollut? (Miksi sitten ei perjantaina testissä näkynyt mitään?) Romahtiko estrogeenitasot siirron jälkeen eikä pelkkä progesteroni riittänyt ylläpitämään limakalvoa? (Mitä voidaan korjata oheislaastarilääkityksellä vastaisuudessa jos tätä epäillään.) Onko alkioissa itsessään jotain vikaa? Onko minussa jotain vikaa?

Nyt on sitten kuukauden pakollinen toipumistauko ja klinikkakin on lomalla, ei voi edes kysyä neuvoja. Elokuussa yritetään taas pakastesiirtoa niillä ainokaisilla jotka nyt pakkaseen asti pääsivät. Lääkäriltä voisi kysyä alkiokuoren avauksesta ja blastokystiviljelystä. Ja voisi myös selvitellä, miten pääsisi julkiselle puolelle hoitoihin - rahatkin loppuvat. Kanssakärsijöiden kokemukset TYKSistä ainakin ovat rohkaisevia. Ensikäyntiajan saamisen jälkeen hoidot kuulemma etenevät sutjakkaasti. Ehkä mun antipatiat TYKSiä kohtaan on ihan perusteettomia, mutta silti ajatus sinne siirtymisestä inhottaa.

Fiilikset on kyllä ihan paskat. Näinköhän tää onnistuu ikinä. :(