Kenellä on oikeus?

Kun uusi hedelmöityshoitolaki tulee keskusteltavaksi lähipäivinä, roihahtaa taas keskustelu siitä, kenellä on oikeus omiin biologisiin lapsiin. Onko lapsiin oikeus vain kirkossa vihityillä heteroseksuaalisilla aviopareilla, joiden lisääntymiselimet pelaavat moitteettomasti niin että lapsia syntyy luonnostaan parin vuoden välein, plop plop, ilman mitään lääketieteen puuttumista asiaan? Onko naispareilla oikeus lapsiin? Millä keinoilla? Entä miespareilla? Yksinäisillä naisilla? Mitkä ovat spermanluovuttajien ja heidän sukusoluistaan syntyneiden lasten oikeudet ja velvollisuudet? Mukaan soppaan on sotkettu myös ne heteroseksuaaliset pariskunnat, jotka yrityksistään huolimatta eivät voi saada lapsia ilman lääketieteen apua.

Omalla kohdalla tietenkin jälkimmäinen kysymys on se lähin ja koskettavin. Keskusteluissa nimittäin on mukana sellaisiakin ihmisiä, joiden mielestä kaikki hedelmöityshoidot tulisi kieltää luonnottomina ja turhina. Lapsettomuushan ei ole sairaus. Lisääntyminen ei ole kansalaisoikeus eikä yleinen ihmisoikeus. Oman biologisen lapsen havitteleminen on itsekästä. Ainahan voi adoptoida! Maailma on täynnä orpoja lapsia ja Suomessakin on lapsia vailla rakastavaa kotia tai sijaisperhettä. Maapallolla on tarpeeksi ihmisiä jo nyt. Kaikkia ei vain ole tarkoitettu vanhemmiksi.

Enimmäkseen lapsettomuushoitojen vastustajat tuntuvat olevan niitä, joille lasten saaminen on ollut helppoa tai niitä, jotka ovat valinneet vapaaehtoisesti lapsettoman elämän. Harva tuntuu hetkeäkään asettuneen tahattomasti lapsettoman asemaan. On helppo kritisoida toisten vaikeuksia ja elämää, jos kyse on asiasta, joka ei itselle ole läheinen tai ajankohtainen. On myös helppo olla avarakatseinen maailmanparantaja ja hurskaasti kehottaa ihmisiä tyytymään osaansa ja antamaan koti jollekin kolmannen maailman orvolle lapsiparalle. Miksi juuri lapsettomuus on sellainen sairaus (sillä fysiologisesta tilastahan siinä on kyse), että sen hoitaminen on turhaa rahojen haaskausta ja lääketieteen väärinkäyttöä? Samalla periaatteella voisi lopettaa myös vaikkapa alkoholismin, huumeiden ja tupakoinnin aiheuttamien terveysongelmien hoitamisen. Ja mikseipä saman tien myös lihavien, rumien, tyhmien tai muuten ärsyttävien ihmisten hoitamisen. Miksi hoidetaan lääkkeellisesti tai jopa kirurgisesti vaikkapa hiustenlähtöä? Tai tehdään rasvaimuja ja rintojenkohotuksia? Eihän kyse ole minkään sairauden hoidosta. Vai voisiko jopa ajatella niin radikaalisti, että jokaisella on oikeus lääketieteen tarjoamiin hoitomahdollisuuksiin senhetkisen tietämyksen mukaisesti, varsinkin jos on vielä valmis maksamaan hoidoista?

Adoptio ei ole keino hoitaa lapsettomuutta eikä hyväntekeväisyyttä. Adoption tarkoitus on tarjota lapselle rakastava koti ja perhe, ei hankkia lapsettomalle biologisen lapsen korviketta. Lopputulos on käytännössä sama: lapsi saa kodin ja vanhemmat, vanhemmat saavat lapsen, joka on ihan yhtä oma kuin itse synnytettykin olisi. Mutta tie adoptioon on pitkä. Lainsäädäntö säätelee tarkkaan, ketkä kelpaavat adoptiovanhemmiksi, hakijoiden motiivit ja elämäntilanne tutkitaan perinpohjaisesti. Kotimaassa tulee adoptoitavia lapsia vuosittain hyvin vähän. Ulkomailta adoptoiminen on hyvin kallista. Adoptoiminen on vaihtoehto, joka sopii joillekin, mutta ei missään tapauksessa kaikille. Kunnioitan suuresti niitä, jotka adoptioprosessiin lähtevät ja joille se on todellinen vaihtoehto biologiselle lapselle. Minulle se ei sitä ole ja koen, että minulla on oikeus ajatella näin. Jos on pienikin mahdollisuus, että voin saada biologisen lapsen, aion käyttää sen. Muussa tapauksessa olen mieluummin ilman.

Onko lisääntyminen ihmisoikeus? Mielestäni on. Ainakin jos sitä ajattelee toisinpäin, eli onko lisääntyminen jotakin, mitä joku ylempi taho voi säädellä, rajoittaa, kieltää. Niin kauan kuin kenellä tahansa on oikeus kenenkään kyselemättä ja rajoittamatta pukata maailmaan "luonnollisesti" lapsia, oikeus lisääntymiseen on myös niillä, joilta se ei ilman lääketieteen apua onnistu. Niin kauan, kuin lapsilla on oikeus syntyä ei-toivottuina, niille joilla ei ole taloudellisia/fyysisiä/henkisiä mahdollisuuksia huolehtia lapsista, alkoholisteille, huumeidenkäyttäjille, fyysistä tai henkistä väkivaltaa käyttäville tai muille ryhmille, joiden lisääntyminen ei millään lailla aja syntyvien lasten tai yhteiskunnan etuja, on mielestäni lapsilla oikeus syntyä myös kovasti toivottuina, tasapainoisiin perheisiin ja niille, joilla on lääketieteellisiä vaikeuksia saada lasta.

Koska en usko mihinkään korkeampaan johdatukseen, tarkoitukseen tai kohtaloon, en myöskään usko, että ketään "on tarkoitettu" tai "ei ole tarkoitettu" vanhemmiksi. Jos ihmisen biologia toimii luonnostaan tai sitten vaikka nykyhetken lääketieteellisen tietämyksen avulla, homma on selvä. Jos hoitokaan ei auta, niin sitten se ei auta. Mutta tarkoituksenmukaista se ei välttämättä sittenkään ole.